lauantai 12. tammikuuta 2013

The right kind of chemistry

Hellurei ja hellät tunteet!
Pitkästä aikaa palaan tänne ensimmäisen blogini äärelle.
Nyt viime kuukaudet oon painiskellu tuon miun uuden blogin kanssa, josta en taas oikein tiedä.

Tällä hetkellä on sellanen olo että en tiedä yhtään MITÄÄN mitään.

Ennen joulua kadotin motivaationi opiskeluun täysin. Loman jälkeen en oo onnistunu saamaan siitä kiinni en mitenkään. Mua hämmentää se, että vuos sitten halusin mennä kouluun vaikken sitä sillon oikeesti tajunnu. Nyt ei aamusin tekis mitään muuta niin paljon kun jäädä sänkyyn. Toisinaan niin tulee tehtyäkin.

Koen saavani kotona niin paljon enemmän aikaan kuin koulussa. Tällä hetkellä käyn koulussa vaan sen tähden että nään ihania kavereitani, kohtalotovereitani. Ja etten jäis ihan hirveesti jälkeen koulussa, mitä en oikeestaan oo ollu koska teen asioita eteenpäin viel koulun jälkeen kotona.

Oon miettiny elämääni ja tulevaisuuttani jo pitkään, monta vuotta.
Nyt oon oikeesti tajunnu sen, että mie opiskelen ihan oikeeta alaa. Tätä mie haluun tehä sitten kun mie oon "iso", tästä haluun nyt oppii enemmän, tässä haluun olla se "paras".

Silti miulla on motivaatio NIIN hukassa.
Aina oon tullu omien taideaineiden opettajien kanssa hyvin toimeen.
Nyt kun alotin tuolla uudessa koulussa niin tuli lähes shokkina miulle se, että ensimmäistä kertaa en oikeesti tuu opettajani kanssa kunnolla toimeen.
Siinä on taas tajunnu sen miten tärkeetä kemia on. 
Yritän kannustaa itteäni jaksamaan ens vuoteen, jolloin meillä vaihtuu opettaja.
Välillä se tuntuu vaan niin helvetin vaikeelta.

No joo, kohan valitan. Oli vaan pakko saada kirjotettua nää ajatukset johonkin kunnolla ylös.
Mutta olen siis pohtinut että palaan taas tänne blogiin ja kirjottelen tänne noita elokuvapostauksia ja heivaan motion picture lovet hornan kuuseen. Koska haluun taas kirjottaa kaikesta, vaikka homma meneekin ihan sekalaiseksi ja kukaan ei ymmärrä mistään mitään. Jos saisin tän kanssa tsempattua itteni läpi kevään?

Ps. onneks loppu keväästä pääsen hitusen parempaan ympäristöön oppimaan, nimittäin oikeeseen puvustamoon jossa ainakin tunnin kestäneen haastattelun ja esittelyjen perusteella uskon olevan hyvä porukka ja ilmapiiri. Sitä innolla odottaen!!

2 kommenttia: