tiistai 29. tammikuuta 2013

Opiskelun toisinaan harmillisempi puoli, kai.

Koulussa tosiaan jyystetty sitä puseroa jo MITÄ marraskuusta saakka. Ja vaikka ah niin ihana opettajamme huolestui siitä että jäänkö ihan kauheasti jälkeen töissä poissaolojen suurehkon määrän takia niin HAHA! Sain puseron tänään valmiiksi, jos olisin ollut reippaampi tunneilla olisin saanut sen valmiiksi jo aikaa sitten. Ainut mikä harmittaa on että kipeenä ollessa jotenkin opettaja onnistui menemään hirveetä vauhtia eteenpäin asioiden kanssa ja jäin paitsi muutamista puseron valmistuksen kannalta tärkeistä kaavoista sekä kuulema hirrveen monista sovituksista.
Silti miusta tuntuu että vaikka olisin tunnilla niin en opi kunnolla mitään.
Olen miettinyt että johtuuko se oppilaan tyhmyydestä vai opettajan taidottomuudesta opettaa asioita vai siitä että KAIKKI opetettavat asiat käydään AINA klo 8-10 välillä aamulla. Siispä vaikka olen paikalla luokassa niin en selkeästi ole vielä hereillä, koska puolet teorioista menee ihan ohi.
Kuitenkin olen jotain oppinut, ja tässä hieman niistä miun puseron kaavoista!

 Puseron etukappale. Kaikkien kaavojen kohdalla me aloitetaan ensin piirtämään sellainen ihan peruskaava. Kaikkiin näihin kaavojen piirtämisiin me saadan järjettömät nivaskat ohjeita, ja sitten ohjeiden pienten vajaavaisuuksien takia loput pitää melkeinpä arvata. Ei oikeesti, jos seuraa tunnilla niin asiat menee perille. Nää kaavojen piirtämiset on varmaan haasteellisimmista päästä meidän opinnoissa, etenkin kun ollaan tehty sovitukset ja katsottu että mitä kaavoista pitää muuttaa.
Tässä kuvassa siis vasemmalla oleva sininen kaava on miun peruskaava, oikella on puseroa varten muokattu kaava.

Tässä sama, vasemmalla peruskaava, oikealla oman puseron kaava. Miun kaavoja muokattiin niin että muotolaskoksia jouduin vääntelemään vaikka miten että puserosta tuli istuva ylhäältä, pääntietä suurensin (reilusti) sekä edestä että takaa ja lopuksi tein helmaan pikkuisen kellotusta.

Hihoja meidän piti piirtää kaksi kappaletta, kiinteä hiha (joka myötäilee käden muotoa, eli siihen tulee muotolaskos kyynärpään kohdalle ja se on muutenkin vähän tuommoinen no, vinompi.) ja rannekehiha josta miulla ei tässä oo kuvaa. Itse epäilen että muokkasin hihani siitä ranneke hihasta, mutta en enää löytänyt kuvaa alkuperäisestä omassa koossani. Mutta periaatteessa aivan sama, mittasin että kuinka pitkän hihan halusin ja lyhensin hihan. Lisäksi lisäisin väljyyttä sivuille jotta hiha mahtuu paremmin. 

 Pelkät kaavat ei riitä, vaan meidän pitää ensin laittaa paperille se, miten aiotaan toteuttaa se meidän vaate.
Tässä siis miun ensimmäiset versiot poikkileikkauskuvista tuota puseroa varten. Poikkileikkauskuvissa on se pointti, että niistä näkee kätevästi millainen sauman pitäisi ommeltaessa olla. Ne näyttää ensiksi käsittämättömiltä, mutta sitten kun homman jujun tajuaa niin ne on suht helppoja. Nämä miun pitäisi piirtää uudestaan koska ommellessa tein kamalasti muutoksia omaan tyhmyyden takia, mutta onneks se hoituu nopeasti!

 Tässä vielä lopullinen niin kutsuttu muotikuva puserosta. Kuva on vielä aika pahasti kesken, mutta koska kuulin että ei näitä tarvitse sille opettajalle varsinaisesti palauttaa niin jätän tämän varmaan tähän vaiheeseen, jos en ihan hirveesti innostu taiteilemaan... :)

Meidän pitää siis antaa opettajalle arvoitavaksi sen puseron lisäksi vielä meidän kaavat pienoiskoossa, poikkileikkauskuvat, työjärjestys... Mitähän vielä. Mie tottuneena portfolioiden vääntäjänä läjään kaikki samaan pakettiin, ja laitan pienen 'muotikuvan' yhteyteen myös materiaalinäytteet, eli mistä se pusero sitten tuli tehtyä.

En tosiaan tiiä miks kirjotan tänne meidän kaavojen piirtämisistä ja muusta kököstä tänne, mutta nyt vaan iski tämmönen inspiraatio että kerronpa mitä opiskeluni teoria osuuksiin sisältyy.

Nyt yritän sitten vaan keksiä itelleni jotain kehittävää tekemistä koulupäivien ajaksi, koska sain puseron ensimmäisten joukossa valmiiksi, eikä opettaja varmaan edes tajunnut että livautin sen valmiiden töiden kaappiin. NO, jos sitten vaikka kehittelisin jotain järkevää ja mielenkiintoista kirjoitettavaa tänne.

HOPE SO, huhhuh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti