Jollain käsittämättömällä tavalla olin päätynyt kohtalaisen isoon huoneeseen, jossa oli vihreät seinät ja tumma lattia, ja jossa oli paljon pieniä sängyn tapaisia huonekaluja, tai mitä nyt lie olivatkaan. Huonekalut näyttivät sängyiltä, mutta niissä ei ollut patjaa, vaan kirkkaan vihreää, pehmeää ruohoa. Jokaisella sängyllä kasvoi myös yksi tai useampi hyvin kaunis kukka, ja kaikki ne olivat erivärisiä.
En aluksi tiennyt, mitä teen huoneessa, mutta tiesin, ettei sieltä pitäisi lähteä pois. Oli vain sellainen olo, että pitää odottaa. Istuin oviaukon vieressä olevalle sängylle, jossa oli pinkki kukka. Ihailin kukkaa pitkän aikaa, kosketin sitä ja haistelin sitä. Takuulla kaunein kukka minkä olin ikinä nähnyt.
Pian huoneeseen alkoi tulla ihmisiä. Tunnistin monia, lähes kaikki, kaikki tervehtivät minua. Istuin vain sängyllä ja odotin, koska tuntui edelleen siltä, että jotain puuttui. Sitten sisään asteli joku, en muista kuka, jolla oli sylissään vauva. Vauvan pitelijä hymyili minulle ja laski vauvan viereeni sängylle. Vauva oli hyvin kaunis, sinisilmäinen ja tumma tukkainen. Hän hymyili minulle. Tunsin lämpöä sisälläni, tiesin että rakastan vauvaa hyvin, hyvin paljon.
Ihmisiä tuli koko ajan sisälle huoneeseen ja kaikki istuivat sängyille ja odottivat, keskustelivat hiljaa jostain. Sitten joku sanoi jonkun tulevan. Tunsin sydämeni pompahtavan ja käännyin ovelle päin. Sisään astui mies, joka oli pitkä, ja jolla oli tummat hiukset ja aivan ihana hymy. Tunsin kummallisen ihanaa pistelyä mahassani, ja yhtäkkiä, vastoin omia odotuksiani, kuin refleksin omaisesti, pomppasin sängyltä suoraan miehen odottavaan syliin. Heti seuraavana hetkenä tajusin suutelevani miestä tämän lämpimässä syleilyssä. Suudelman jälkeen mies rutisti minut vieläkin lähemmäs itseään, ja katsoi minua silmiin. Miehellä oli tummat silmät, ihanan tumman ruskeat silmät.
Silloin sanoin rakastavani miestä.
”Rakastan sinua, rakastan sinua, minulla oli niin ikävä, rakastan sinua niin paljon…” Kuiskailin miehelle, joka hymyili ja halasi minua, ja kuiskasi rakastavansa minua enemmän kuin voin uskoakaan.
Enempää en unesta muista, silloin taisin herätä…
| Tässä oli pienoinen pätkä siitä miun pari päivää sitten näkemästäni unesta. En muista siitä enää oikein muuta, paitsi tuon kohdan. En tiiä, toi oli vaan jotenkin niin ihana. Ajattelin kirjottaa tuosta oikeesti jonkuu pitemmän tarinan tapasen, missä ois enemmän järkee, että mitä mie siel huonees sit tein, kuka se lapsi ja mies oli ja miten tästä jatkuu. Semmoista siis jossain välissä sitten! :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti