torstai 15. joulukuuta 2011

Tilkkuja tilkkuja...

 Noni! Viimein löysin aikaa ja paikan missä pystyn päivittelemään tilannettani!
Eli viimeiset pari viikkoa on mennyt näin mm. muuttaessa, projektin kanssa vääntämisessä ja lopputyötä työstäessä.
Tässä postauksessa keskityn nyt tuohon meitä kuvis-abeja läheisesti koskettavaan aiheeseen: LOPPUTYÖHÖN.
Elikkä tittidiii parisen viikkoa sitten sain valmiiksi suunnitelman tuosta tilkkutäkistä jota alan työstää. Aikaisemmat suunnitelmat olivat huomattavasti helpompia, mutta olin niihin tooooodella tyytymätön.
Tätä tyytymättömyyttä lisäsi vieläpä se, että menin kirjastosta lainaamaan kirjoja joissa oli käsittämättömän hienoja tilkkutöitä! Joten päätin että haluan laittaa itseni ihan kunnolla likoon tän kanssa.
Ulkoasuna kiehtoi kovasti sellainen tietynlainen kaleidoskooppimaisuus, mitä yritin pikkuisen hakea tässä. En nyt tiedä onnistuinko sen ihmeemmin, mutta tähän niistä muutamista söheröistä olin tyytyväinen, ja tällä mennään!
Värimaailma on tosiaan sinistä, oranssia, keltaista...

Halusin ehdottomasti tähän työhön mukaan tähtiä, mieluiten juuri kuviona kokonaisuudessa. Selailin kirjaa (jonka nimeä en nyt juuri muista mutta kerron sen myöhemmin), joka käsittelee tilkkutäkkien suunnittelua. Sieltä löytyi yksittäiset kuviot, mallikerrat eli blokit, jotka on tilkkutyön perusyksikköjä, eli tilkkutyöt koostuu näistä blokeista. Miun työn yleisein blokki tuo ylläolevassa kuvassa oleva kolmio-sakara-mikä-lie. Tuon kanssa sitten muodotelin pääasiassa sitten eräänlaisia tähtikuvioita!
Tähtiä siksi että pystyn keplottelemaan sitä kautta selittelemällä liittämään sen aiheeseen. Ja tähdet on olleet alusta asti mulla tässä mukana ja siellä pysyvät! Se lentäminen pitää viel jotenkii liittää tuonne niin kestän vielä tässä aiheessa eli vapaudessa... :D


 Oon myös jopa edennyt tuohon toteutus vaiheeseen, mikä on ihan hyvä koska aikaa ei ole enää niin hirmuisesti. Eli aloitin siis viime viikolla tilkkujen leikkaamisen, mikä alkaa n. 500 tilkun jälkeen tuntumaan tuskalliselta. Jäljellä vielä ainakin semmoinen kevyt n. 700 tilkkua. Tilkkujen leikkaamisesta en ehkä sen kummemmin kerro mitään, koska se on aika perus: kaavan kanssa piirrän kuvion kankaalle ja leikkaan sen. Sitten kun pääsen sinne ompelemiseen niin siitä saan ehkä irti vielä enemmän juttua!
Tosiaan olen kankaita nyt leikellyt neljä päivää, ja ajattelin viikonlopun käyttää myös tähän. Tavoitteena olis että tilkut ois leikattanu ja ompeleminen aloitettu ens viikkoon mennessä! Auts. Mutta pakko.

Tosiaan lopputyön deadline on 19.1.2012!

Ja tässä tulee vielä väliin joululoma mikä hankaloittaa miun homman työstämistä aika huomattavasti...
Täsä vielä pari muuta juttua mitä oon viimisen viikon aikana tehny:
 Meidän piti maalata taidelautanen joulumyyjäisiä varten, ja valitsin Rene Magritten maalauksen La Grande Famille, Suuri perhe. Ihan söpö tuosta tuli, mutta harmi vaan että taaskaan tainnut mennä yhtään lautasta kaupaksi. :c Harmillista, mutta ei mahda minkään!

Perinteisesti piparkakkutalo, tosin tää ei onnistunu niin hyvin kun viime vuotinen. Tähän en tosin panostanukaan sen ihmeemmin niin ei ihmekään ettei onnistunu! :) Mutta ihan söpöltä se tuolla uuden keittiön pöydällä näyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti