Istuudun ja upotan varpaani syvälle pehmeään hiekkaan. Tuuli hyväilee paljaita olkapäitäni hellästi ja hulmuttaa pitkiä hiuksiani. Katselen hetken aikaa merelle ja kyyneleet kihoavat silmiäni, kunnes uskallan sulkea silmäni. Huokaan ja nojaudun kyynärpäideni varaan.
On rauhallista, on kerrankin aikaa ajatella.
Tulen usein tänne saaren silloin kun haluan irrottautua arjesta, päästä karkuun ihmisiä. Tämä on siihen täydellinen paikka. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka huolehtivat liikaa, ovat jatkuvasti hössöttämässä. Nytkin äiti on varmaan kotona huolesta puoli kuolleena, koska pelkää minun varmaan hukuttautuvan tai jotain.
Syy huoleen tietenkin, kai se masennus keskenmenon takia on ihan hyvä. Tulin raskaaksi vuosi sitten ja päätin pitää lapsen. Puoli vuotta myöhemmin jouduin auto-onnettomuuteen ja lapsi ei selvinnyt siitä.
Sen jälkeen en vain ole jaksanut. Nyt tuntui vain sopivalta lähteä jonnekin, missä saisi olla rauhassa, niin kuin vaikka saareen.
Saari on pienehkö, mutta täällä on silti pari taloa meidän talomme lisäksi. Ajatellessani muita saarelaisia, alan hymyillä.
Lapsuuden parhain ystäväni, poika nimeltä Joel on yksi nykyisistäkin saarelaisista. En kyllä toisaalta ole nähnyt Joelia pitkään aikaan, joskus vuosia sitten.
Avaan silmäni ja muistelen yhteisiä kesiämme.
Leikimme tällä samaisella rannalla, takanani olevissa metsissä.
Me heräsimme aina ensimmäisinä, menimme rantaan uimaan ja istuimme sen jälkeen rannalle odottelemaan auringon ensi säteitä.
Muistan, kun kerran istuimme tässä rannalla katsellen merelle. Joel huomasi horisontissa maata, saaren tai jonkun vastaavan, osoitti sitä ja sanoi:
”Tuo on varmaan Afrikka, ja sinä olet minun sieltä palannut siskoni.”
Eihän se tietenkään voinut olla Afrikka, mutta siksi me sitä kutsuimme. Enkä minä sinun oikea siskosi, mutta niin me leikimme.
Koska saarelle ei koskaan ollut eikä tullut muita lapsia, niin leikimme keskenämme omia leikkejämme.
Senkin muistin, että kun leikimme metsissä, minä näin suuren linnun, enkä ollut aivan varma, mikä lintu se oli. Mutta halusin tietää siitä enemmän. Joel tiesi linnusta, muttei sen nimeä. Lähdimme etsimään sitä lintua, jos niitä vaikka olisi enemmänkin.
Juoksimme lujempaa kuin ikinä, koska ajattelimme linnun olevan todella nopea. Juoksimme juoksemistamme, emmekä pian tienneet missä olimme. Onneksi saari oli pieni ja löysimme helposti takaisin.
Kerran, kun oli lähes pilvetön taivas, istuimme Joelin perheen talon takana ja katselimme taivaalle. Oli ollut kuiva ja sateeton kesä, ja minä toivoin ukonilmaa. Joel vilkaisi minua kummissaan ja käänsi katseensa taas taivaalle.
Naurahti ja sulki silmänsä. Olisi sitä mukavampiakin tapoja kastua, Joel tuumasi ja sai minut nauramaan, kuten aina.
Nauroin ajatuksilleni ääneen ja mietin, että siitä oli jo monta vuotta. Muistaisikohan Joel minua enää?
Pian alkoi kuulua moottoriveneen ääntä ja avasin jälleen silmäni ja katselin ympärilleni otsa rypyssä. Ei kai tänne nyt juuri ollut tulossa ketään?
Näin sinisen veneen ajavan kohti saarta ja seurasin sitä katseellani kun sen matkustaja viimein hyppäsi rantaveteen ja kiskoi veneen maihin. Matkustaja oli nuorehko poika, ei kovin paljoa minua vanhempi. Katselin poikaa ja ajattelin. Kohta pomppasin ylös ja lähdin kävelemään kohti tulijaa.
Poika ei ollut ilmeisesti aiemmin huomannut minua ja kääntyi yllättyneenä katsomaan minua kun kävelin häntä kohti.
”Terve.” Poika sanoi ja ojensi reippaasti kätensä. ”Joel.” Hän esitteli itsensä. Virnistin leveästi ja vastasin tervehdykseen.
”Marianne.” Esittelin itseni ja hymyilin edelleen leveästi. Poika katsoi minua vähän aikaa ilmeettömänä, kunnes hänen kasvoilleen levisi ilme, joka kieli hänen tunnistaneen minut. Joel levitti kätensä ja minä syöksyin halaamaan häntä.
”Ihan mahtavaa nähdä taas, mitä sinulle kuuluu?” Joel huudahti innoissaan ja rutisti minut suureen syleilyynsä. Halaan Joelia lujasti enkä vastaa heti.
Kun irrottaudumme halauksesta, Joel katsoo minua uteliaana. Huokaan ja kerron lyhyesti vuoden tapahtumat ja kysyn Joelin kuulumisia. Poika näyttää hieman järkyttyneeltä kuulemastaan, mutta toipuu äkkiä, eikä kysele heti enempää. Hän kertoo äkkiä omat kuulumisensa, sinkkuna Helsingissä, töissä Helsingin Sanomissa ja niin edelleen. Tullut tänne karkuun töistä aiheutunutta stressiä ja muuta vastaavaa.
Keräämme Joelin tavarat ja suuntaamme heidän taloaan kohti, jonne jätämme tavarat ja siirrymme saman tien takapihalle juttelemaan.
Lysähdän istumaan samaan paikkaan kuin monta vuotta sitten, katson taivaalle ja totean, että olisi ihanaa jos alkaisi ukkostaa. Joel katsoo minua hetken hölmistyneenä. Katson häntä tyynesti silmiin, mutta pian alan nauraa Joelin hölmölle ilmeelle. Jälleen Joelin kasvoille leviää selkeä ymmärrys ja hänkin alkaa nauraa.
Hän kaatuu viereeni maahan ja nauramme yhdessä muistellessamme kaikkia juttuja. Kun muistelen isoa lintua, jota etsimme, Joel keskeyttää minut sanomalla:
”Fasaani. Se lintu oli fasaani.”
Minä mietin hetken, muistelen lintua. Niinpä tietysti.
”Minnehän kaikki fasaanit ovat kadonneet. Onkohan niitä enää täällä?” Kysyn ja katson metsään. Joel katsoo samaan suuntaan ja hymyilee.
”Luulen että niitä vielä on tuolla jossain. Ja meillähän on aikaa etsiä ne, vai mitä?” Joel kysyy ja nojautuu minua vasten. Nojaan päätäni Joeliin ja hymyilen.
Näin voisin olla vaikka loppu elämäni. Nyt tunnen itseni kokonaiseksi.
En aavistanutkaan että olisin kaivannut Joelia näin paljon, mutta nyt kun hän on taas luonani, ihmettelen miten en ole huomannut miksi minulla on niin paha olla. Miten en ole ymmärtänyt, että Joelin kanssa oli hyvä olla, ja tulee olemaan.
Nyt minun on hyvä olla.
Katson taivaalle ja toivon todella ukonilmaa. Mikä olisi ihanempaa kuin käpertyä Joelin kainaloon sateen rummuttaessa kattoa?
Joo. elikkä tekstin synnystä sen verran et eräs biisi inspiroi tän kirjottamisee. Biisin nimi on Rauhan Laulu ja bändiltä nimeltä Scandinavian Music Group. Kyseisen bändil biiseil on ihan helkutin inspiroivat sanat biiseissään, ainakii täs oli. Teki heti mieli päästä kirjottaa sen pohjalta juttuu :)
Tästä http://lirama.net/song/196552 pääsee lukemaan kyseisen biisin sanat. Et tarina on kyl hyvinkii biisiin pohjautuva, jos saan sanoo... :)
